Miacis Royale vuodet 2009-2010

Taantuma iski Suomeen, mutta kaikkein pahimmilta vaikutuksilta vältyttiin. Miacis Royalella vietettiin hieman hiljaisempaa ajanjaksoa. Emme halunneet haudata nuorta toimintaa, koska uskomme yrittäjyyteen ja pieneen toimintaan säilyi.

Varsinaisia vakiosiivouskohteita ei otettu heikon kysynnän ja pääkaupunkiseudun siivouspalvelujen ylitarjonnan vuoksi. Tämän vuoksi keskityimme eri osastojen tuotekehitykseen sekä mainontaan, jolla pyrimme erottumaan valtavirasta. Näkyvyyttä lisättiin muun muassa sähköisissä medioissa, mikä on johtanut asiakaskontaktimäärien nousuun.

Ateria- ja juhlapalvelun osastolla oli sen sijaan hieman vilkkaampaa. Saimme valmiiksi kylmäkeittiön menyy-kokonaisuudet, joita kertyikin melkoinen määrä. Painopisteemme kohdistui edullisiin tuotekokonaisuuksiin. Näin loimme konseptin, joka tarjosi asiakkaille mahdollisuuden nauttia kohtuuhintaisia tuotteita sekä juhlia ystävien, vieraiden ja perheenjäsenten kesken asiakaslähtöistä palvelua unohtamatta. Uuden toimintamallin ateriakokonaisuuksia myytiinkin runsaasti ja tämä turvasi Miacis Royalen perustoimintojen ylläpitämisen.

Odotamme innolla tulevaa vuotta 2010. Pysyvien asiakassuhteiden luonti tulee olemaan toimintamme keskipisteitä alkavalla kaudella. Palvelukokonaisuuksiamme silmällä pitäen myös henkilökunnan kouluttamisesta eri tehtäviin tulee tärkeä osa ensi vuoden toimintasuunnitelmaa.

Toivotamme kaikille asiakkaillemme turvallista loppuvuotta 2009 ja menestyksekkäämpää vuotta 2010.